28. tammikuuta 2014

• Favs from Year 2013 & January •

Moikka! Lupailin teille aikaisemmin tälläistä Favourites  - postausta, ja ihanien valoisien päivien ansiosta innostuin kuvailemaan teille suosikkeja viime vuodelta ja tammikuulta. Mukana on jo ennestään tuttuja kosmetiikkasuosikkeja, mutta uutena suosikkina tähän postaukseen mahtuivat mm. mun suosikkivaatteita viimeisiltä kuukausilta. Osa näistä suosikeista ovat varmasti näkyneet myös joululahjapostauksessani, mikä kertoo vain siitä, miten ihania lahjoja sain. :) 

016
019

 The Body Shop - tuotteet. Ihanan tuoksuiset ja söpöissä pakkauksissa olevat The Body Shopin rasvat ovat varmasti monelle tuttuja. Itselläni on tällä hetkellä käytössä mangon, persikan ja kookoksen tuoksuinen vartalovoide, Born Lippy - huulirasva, sekä vaniljakäsivoide. Kaikki ovat osoittautuneet tosi hyviksi. Niitä on helppo käyttää ja toivoa lahjaksi ja pienet pakkaukset on myös helppo ottaa mukaan. 

 Victoria´s Secret - tuotteet. VS - mania on iskenyt myös muhun. Tekisi mieli vain tilata koko ajan uusia, mutta yritän nyt ainekin toistaiseksi käyttää vanhat loppuun. :) Itselläni on Coconut Passion  - vatalosuihke ja Pure Daydream - ja Vanilla Lace - vartalovoiteet. Coconut Passionin ostin Kreetan lentokentältä, ja kaksi vartalovoidetta ovat joululahjat. 

025-001
068

 Peak Performancen hupparit. Ihanan lämpöisiä, mukavia urheillessa ja ihanat, keväiset värit. Näissä on myös hyvä hinta - laatu - suhde, ja ne pysyvät varmasti pitkään hyvinä, kunhan niitä pesee hoito - ohjeiden mukaan. Niitä on myös mukava käyttää kotona chillaillessa pelkkien legginssien ja villasukkien kanssa, tai sitten koulussa farkkujen seurana.

 Vero Modan pitkähihaiset. Näitäkin mulle on kertynyt 4 kappaletta. Kuvassa esintyvien lisäksi myös musta. Ehdottomasti parhaita pitkähihaisia, mihin olen törmännyt. Kangas on mukavan joustavaa ja pehmeää, ja nämäkin sopivat melkein minkä tahansa seuraksi.

⑤ Vero Modan farkut ja Hollisterin colleget. Nämä housut päätyvät nykyään päälleni vähän liiankin usein, ja niistä onkin muodostunut minulle luottovaatteita. Vero Modan farkut istuvat täydellisesti, ja ovat tuollaisen mukavan siniset, ja sopivat useimpien vaatteideni kanssa. Täydellisiä farkkuja ei voi olla koskaan liikaa! Hollisterin Colleget - not any words needed! 

013-001

⑥ No, tähän viimeseen kuvaan päätyi lähinnä kaikkea pientä, mitä olen viime aikoina innostunut käyttämään. Alimmaisena on siskoni minulle ostama KappAhlin tuubihuivi, joka on ihanan värinen, ja täynnä kivoja palmikoita. Lisäksi suosikkeihini on päässyt muotiharja Tangle Teezer Elite, ja Hollisterin vartalotuoksu. Olen myös innostunut uudestaan pienestä, Long Champin kukkarostani jossa on helppo kuljettaa huulirasvaa, kuulokkeita ja rahaa.

23. tammikuuta 2014

Stop Thinking, Start Living

cats 2

Moikka! Pakko myöntää, että tämänkin postauksen teko on ollut aika moista haimpaitten kiristelyä, mutta ihan valmiilta tämä toivottavasti näyttää. Flickrin kanssa on jälleen ollut ongelmia, ja jouduinkin luovuttamaan taistelun sen suhteen ja tuomaan kuvat bloggerin kautta, mutta ihan hyvältä tuo kuvien laatu minusta näytää, paitsi tuossa yhdessä kollaasissa. Saattaa johtua tosin uudesta kamerastanikin. :) Sain Flickrin kuitenkin toimimaan, mutta suurin osa postauksen kuvista on silti ladattu bloggerin kautta, sillä en jaksanut enää ruveta vääntämään koko postausta uusiksi.

Mun viikko on kuitenkin mennyt ihan normaaleissa merkeissä. Kokeista selvisin mielestäni ihan hyvin ja harkoissakin peli on sujunut mukavasti. Ylihuomenna, eli lauantaina mulla onkin taas turnaus, ja muutenkin mun viikonloppu on aika lailla buukattu täyteen, joten uutta postausta yritän varmasti tehdä alkuviikosta, jos kone antaa periksi. Koneen kanssa taistelun lisäksi oon käynyt luistelemassa, herkutellut ihanilla aamu - ja välipaloilla ja katsonut Netflixistä Valehtelevien Viettelijöiden ensimmäistä kautta. :) Hyvää loppu viikkoa kaikille! :*

18. tammikuuta 2014

• Oh Baby, It's Cold Outside •

081-003
Kollaasi
073-002
Farkut, Vero Moda | Kengät, UGG Australia | Tuubihuivi, KappAhl | Neule, Stradivarius | Korut, Lindex
072-001
Peilikollaasi
012

Heippa! Ollaan Marian kanssa innostuttu ottamaan oikein urakalla asukuvia, joten mun piti tietysti päästä jakamaan niitä tänne bloginkin puolelle, tietenkin myös muiden kuvien seurana, sillä mun mielestä pelkistä asukuvista koostuvat postaukset on hieman tylsiä. Vai ootteko mun kanssa erimieltä? :) Itse en ainekaan koe tälläisiä postauksia sekaviksi, vaikka asukuvat ja muut peruskuvat olisivatkin samassa postauksessa.

Oon toki kuvaillut viime aikoina muutakin kuin pelkästään Mariaa ja itseäni. Käytiin tänään kovasta pakkasesta huolimatta kuvailemassa huurteeseen kourruttuneita talventorröttäjiä ja puiden oksia. Kylmistä päivistä huolimatta oon kuitenkin herkutellut Ben & Jerry´sillä ja vaan rentoillut kotona rennoissa Hollisterin collegeissa ja pörrösukissa. No, nyt siirryn pois tästä koneen äärestä, sillä mulla ois tänään vielä muutakin tekemistä. Mulla on myös ensiviikolla kolmet kokeet tulossa, ja niihinkin pitäisi vielä keretä kertaamaan. Nauttikaa viikonlopusta, ihanat! :)

13. tammikuuta 2014

Sometimes, You Gotta Fall, Before You Can Fly

015-001
043
017-001
065
meeeee
Tuubihuivi, KappAhl | Farkut, Vero Moda | Kengät, UGG Australia | Neule H&M | Koru, Gina Tricot
125
328

Heippa! Vaikeuksien kautta voittoon sanonta pätee tällä kertaa enemmän, kuin hyvin. Mulla oli nimittäin tosi kovat säädöt tämän postauksen kanssa, sillä meidän toinen läppäri on ihan kohta siinä pisteessä, että se pimahtaa täysin. Tietokoneongelmista huolimatta maanantait tulevat olemaan mulle tässä jaksossa varsin rentoja, sillä mulla on koulua vain kahdeksasta yhteen. :) Koulun jälkeen mentiin Marian kanssa nopeasti tsekaaman seppälän alet, mutta itselleni ei tarttunut mukaan mitään. Kotona herkuteltiin kuumalla kaakaolla ja croissanteilla, mitkä tuli todellakin tarpeeseen hyytävän kylmän koulupäivän jälkeen. :)

Viikonloppu meni tosi mukavissa merkeissä, chillailtiin hotellissa parhaassa seurassa, uitiin ja pelattiin lentopalloa. Pelit meni hyvin. Voitettiin kaksi ja hävittiin yksi. Tuloksena oli pysyminen C - poolissa, ja kaiken kaikkiaan oltiin reissuun tosi tyytyväisiä. :)  Sunnuntaina ihailtiin Marian kanssa ihanan talvista säätä, ja otettiin muutamat asukuvat, joita oon jo pitkään teille lupaillut. Oli muuten ihana kuvailla kunnolla pitkästä aikaa, kun valoa oli kunnolla. No, nyt meen kuitenkin saunaan, ja yritän kerätä voimia alkanutta viikkoa varten. Hyvää viikonalkua, ihanat! , Julia

9. tammikuuta 2014

• Life Lately •

151-001
food
031
017-001
185

Heippa! Oon tosi pahoillani, kun tää mun postauksen teko on viivästynyt tällä tavalla, ettekä saa edes nähdä lupailemiani asukuvia. Niiden korvaajina toimivat tällä kertaa lentopallokuvat. :) Ruokakuvia on myös tullut napsittua paljon, sillä ulkonakaan ei ole mitään kuvattavaa, ja viimeiset kolme päivää ovat olleet hirveän pilvisiä ja synkkiä. Myös vettä on tihuttanut, ja voin kertoa, että koulumatkat ja välitunneilla hytiseminen eivät todellakaan ole mitään herkkua. Odottelen kyllä kovasti niitä viidentoista asteen pakkasia, mutta pistää vähän mietityttämään, että miten sitten mahdan kestää niitä, kun nytkin on jo niin kylmä. :)

Viikonloppu menee myös lentopallon merkeissä, sillä lähden huomenna joukkueeni kanssa Leppävirralle SM - sarjan turnaukseen. Loppuilta meneekin varmaan venytellessä, ja pakatessa. Edessä on siis mukava viikonloppu, ja toivon että pääsen sitten jakamaan teille kivoja kuvia. Säidenkin pitäisi ruveta pikkuhiljaa parantumaan, joten ehkä saatte jossain vaiheessa nähdä niitä asukuviakin. ;) Jossain vaiheessa mulla olis myös tarkoitus tehdä 2013 FAVS - postaus, ja Miten muokkaan kuvani - esittely. Miltäs kuulostaa? Hyvää loppuviikkoa kaikille!

3. tammikuuta 2014

Happy New Year!


010-001
NewYear
005
oo
Lahjat
Mun ihanat synttärilahjat! :> :)

037

Moikka! Päätin tulla jakamaan teille viime päivien vähän sekalaistakin kuvasaldoa. Mukana on kuvia mun synttäripäivältä, ja uudeltavuodelta. Yritin kovasti ahtaa mukaan jonkun kuvan myös minusta, mutta lupaa yrittää laittaa ensipostauseen päivän asua, tai jotain muuta vastaavaa. Mulla alkoin myös koulu (2. päivä), mutta nyt mulla on onneksi pitkä viikonloppu loppiaisen takia, joten yritän vääntää jotain viimeistään maanantaina. :) Tänään illalla, mulla on harjoitusturnaus joukkueen kanssa. Oon myös aloittanut ns. karkittoman tammikuun. :) Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en tehnyt, mutta eikö toi nyt jotenkin mee sellaisesta? ;) No, mulla alkaa pikkuhiljaa tulemaan kiire, joten siirryn nyt pois tästä koneen äärestä. Ihanaa uutta vuotta kaikille! :* Muistakaa myös kuunnella tota ihanaa remixiä, joka on täynnä vuoden 2013 hittejä!