19. helmikuuta 2014

• Kuvapostaus! •

KUVAPOSTAUS real

Heippa! Lupailin teille aikaisemmin 120 lukijan kunniaksi jotain erikoispostausta, ja päätin toteuttaa teille tämän kuvapostauksen, vaikka teen myös sen kuvien muokkailu postauksenkin jossakin vaiheessa. Kuvapostauksenkin idea on varmasti monelle tuttu. Saatte siis ehdotella mulle kuvailuideoita ja kuvaan sitten teille ne asiat erillisissä postauksissa, joita teen ehdotuksien määrän mukaan. Kuvailuaiheet voivat olla mitä vain. Kunhan pysytään taas asiallisella linjalla. :) Esimerkiksi kuva huoneen ikkunasta avautuvasta näkymästä, kaikista meikeistä tai vaikkapa käsialasta ovat tyypillisiä ehdotuksia. Aikaa kysellä teillä on reilusti, sillä rupean toteuttelemaan näitä postauksia sitten kun valoa on tullut vähän enemmän. Koska esimerkiksi vaatteita/tavaroita on niin hankala kuvailla pimeässä, vaikka onhan päivä toki jo pidentynyt. Ei kun ehdottelemaan! :)

16. helmikuuta 2014

• Eat, Sleep, Volleyball •

food
060-001
142-001
afternoon
163
233

Moikka! Perjantaina oli ystävänpäivä, jota vietettiin mun koulussa halipäivän merkeissä ja kävin mä luokan kanssa katsomassa lukion wanhoja tanssejakin. Rennot perjantait eivät onneksi tule olemaan mulle tässä jaksossa mikään poikkeus, sillä koulua mulla on tuolloin vain yhdeksästä kahteen. Koulun jälkeen on ollut mukava tehdä läksyjä ihanan lämpöisten juomien seurana, ja pakko myöntää, että kokeisiin lukukin sujuu paljon paremmin kun voi syödä jotain hyvää siinä samalla. :) Koulussa oon viime aikoina käyttänyt lähinnä ihanan pehmosia neuleita, joita näkyy alimmassa kuvassa.

Mun viikonloppu on siis mennyt mukavan rennosti, vaikka edessä mullakin on kokeisiin lukua.  Ensi viikolla mulla on tulossa kolmet kokeet, ja tää tyttö oottaakin hiihtolomaa jo innolla. Mun porukat lähtee ulkomaille ja itse menen siskojen kanssa Helsinkiin. Luvassa on siis shoppailua, Starbucksin testaamista ja sukulaisten näkemistä. :) Kaiken edellä mainitun fiilistelyn ja rentoilun lisäksi mun viikoloppuun kuuluu myös lentopallo (minkä voi kyllä päätellä kuvista) ja olympialaisten katsomista. Ootankin jo innolla Suomen ja Kanadan välistä kohtaamista. Nyt mun pitää kuitenkin mennä lukemaan historiaa. Yritän postata vielä tällä viikolla, mutta saa nähdä miten kerkeän. Viettäkää mukava viikko! :*

10. helmikuuta 2014

One Small, Positive Thought in The Morning, Can Change Your Whole Day

153
018-001
031
028-001
152-001

Moikka! Pitäisi ehkä lopettaa noiden postauilupäivien ennalta asettelu, sillä näyttää pahasti siltä, että onnistun aina myöhästyttämään itselleni asettamaa aikataulua. Tähänkin postaukseen jouduin valitettavasti kaivelemaan Picasan uumenista vähän vanhempia kuvia, sillä täältä ovat lähteneet kaikki lumet ja ulkona on ollut viimeisen viikon ajan ihan hirveä sää, eikä siellä oikein ole tehnyt mieli kuvailla. Saamattomuudestani - ja säästä - valittamisen lisäksi haluan kuitenkin kiittää kaikki lukijoitani siitä, että 120 lukijaa on vihdoin tullut täyteen. Mahtava juttu! :) Pitää varmaan kehitellä jotain vähän erikoisempaa sen merkiksi. Miltä kuulostaisivat kuvapostaus tai Miten muokkaan kuvani - postaus? :)

Mun viikonloppu meni kuitenkin lähinnä urheilun ja chillailun merkeissä. Luin hyvää kirjaa, ja herkuttelin irtokarkeilla. Katsoin myös tv:stä olympialaisia ja lauantaina olin B:n lentopalloturnauksessa, mikä meni ihan hyvin. Huonohkosta pelistä huolimatta voitettiin kaikki kolme peliä. :) Perjantaina mulla vaihtui myös jakso, ja tänään olikin toiseksi viimeisen jakson eka päivä. Tämäkin viikko menee mulla suhteellisen rennoissa merkeissä, sillä kokeita ei ole juuri tarvinnut kalenteriin merkkailla muutamia pistoja lukuun ottamatta. Mukavaa viikkoa kaikille! :)

4. helmikuuta 2014

Only Miss The Sun, When It Starts to Snow

005
158
cookies
meee
014-001

Heippa! Mun elämä on ollut viimeaikoina varsin epäinspiroivaa, ja se saattaa näkyä hieman postauksen sisällössäkin. On ollut ihan perus koulujuttuja ja muita kiireitä. Viikonloppuna - pelireissusta huolimatta  - kerkesin kuitenkin rentoutumaan Cosmon, ja PLL:n parissa ja leipomaan amerikkalaisia valkosuklaacookieita. :) Tällä viikollakin olisi vuorossa B - ikäluokan pelejä, mutta mitään muuta ihmeellisempää ei taidakaan olla luvassa. Saatan myös keretä kiertelemään hieman kauppoja ja päästä  vielä metsästämään viimeisimpiä alejuttuja. 

Oon myös kerennyt napsimaan ensimmäisiä Selfieitä uudella kameralla - en tosiaankaan oo hyvä siinä. Pihallakin on ollut taas vaihteeksi kurjaa ja pilvistä, joten sielläkään ei ole tehnyt mieli kuvailla. Otsikkokin saattaa osin johtua siitä. :) Ens postausta yritän varmasti vääntää sunnuntain paikkeilla, ja mulla ois edelleen tavoitteena postailla pari kertaa viikon sisällä, mutta katsotaan nyt, että mitä siitäkin tulee. En halua ottaa tästä bloggaamisesta liikaa stressiä, sillä mulla jää jo tänä vuonna pari numeroa ysin päättötodistukseen, ja niihin mun pitää todellakin panostaa. Viettäkäähän rento viikko! :*