30. heinäkuuta 2015

My Summer 2015

Moikka! Heinäkuu loppuu ihan pian, ja mulla on enää noin kymmenen päivää lomaa jäljellä, jonka jälkeen mä aloitan lukion. Odotan jo innolla syksyä, ja lukion alkamista, mutta samalla mulla on haikea fiilis siitä, että kesä 2015 on ihan pian ohi. Mitään kummallisempaa mun kesässä tulee tuskin enää tapahtumaan. Ajateltiin kuitenkin käydä vielä Marian ja Emman kanssa Tampereella shoppailemassa ja perheen kanssa Power Parkissa, mutta siihen mun suunnitelmat vähän jääkin. Aion kuitenkin nähdä vielä kavereita, ja olisihan se kiva käydä vielä uimassakin. :) Tän postauksen kuvat ovat kesän aikana mun kameraan ja puhelimeen kerääntynyttä kuvasaldoa, ja suurin osa niistä onkin tainnut jo täällä blogissa näkyä. Mitäs te olette ajatelleet tehdä vielä loppulomanne aikana, ja koska teiltä alkaa koulu? :)

My Summer 2015

Kesäkuu oli ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista kuukausista. Kiirettä piti ehkä hieman liikaakin, ja kerkesin tuskin olla kotona. Ensimmäiset lomapäivät menivät nukkuessa ja lomasta nauttiessa. Sitten olikin taas Power Cup, joka meni tänäkin vuonna mun joukkueelta tosi hyvin. Power Cupin jälkeen ehdin olla pari päivää kotona, ja sitten suuntasinkin riparille isostelemaan. Riparilla oli tosi kivaa isosenkin näkökulmasta, ja ajattelin kyllä hakea uudestaankin isoseksi, jos mulle vain tulee mahdollisuus. :) Heti leirin jälkeen pakkasinkin uudestaan tavarat, ja juhannusaattona lensin Kreikkaan, Kosille. Näin jälkikäteen oon kyllä super onnellinen, että pääsin nauttimaan hellekeleistä etelässä edes viikon verran, kun säät täällä Suomessa ovat olleet niin huonot.  Viikko Kosilla oli tosi mukava, vaikka se koostuikin vain lähinnä uimisesta, auringon ottamista ja syömisestä. Kun lensimme takaisin Suomeen, heti seuraavana päivänä oli One Directionin keikka, joka on kyllä ollut yksi mun kesän kohokohdista. Jäimmekin Helsinkiin sukulaisten luo koko loppu kuukaudeksi, ja oli kyllä kiva nähdä kesäistä Helsinkiä. 

My Summer 2015 2

Heinäkuu onkin ollut vähän tylsempi kuukausi, ja ehkä se on hyväkin juttu, ettei ole koko ajan tarvinnut viilettää tukka putkella. Heti kun tultiin kotiin olikin kesän kuumimmat päivät. Käytiin uimassa, ja otettiin aurinkoa. Illalla nähtiin aina kavereita, ja Emmakin oli meillä yötä. Pelasin Beach Volleyta, ja oon yrittänyt käydä aktiivisesti lenkillä. Netflixiä on kuitenkin tullut katsottua ihan liikaa. :D Olin myös Emman, Marian ja Saran kanssa Solar Sound - festareilla, ja sellaisia päiviä olisin kaivannut kesääni enemmänkin. Kaverit, lämpö ja musiikki ovat vaan lyömätön yhdistelmä. Kävin myös perheen kanssa Pietarsaaressa, Jyväskylässä sukulaisten luona, ja Kuopiossa, jossa tuli shoppailtua ja käytyä Ikea - reissulla.

27. heinäkuuta 2015

autumn already?

017
249
181
185
054
232
Hame, Vero Moda | Sukkahousut, Pieces | Farkkuliivi, ONLY | T - paita, Monki | Kengät, OIS/Aleksi 13
036
194

Moikka! Mä oon kerinnyt olla kotona jo pari päivää, mutta empä mä olekaan saanut mitään kummallista aikaiseksi muutamaa urheilusuoritusta lukuun ottamatta. Oltiin siis viime viikonloppu perheen kanssa Jyväskylässä ja Kuopiossa, ja siellä tulikin vain lähinnä shoppailtua koulujuttuja.  Käytiin myös Kuopion Ikeassa, ja sieltäkin tarttui mukaan muutama juttu. :) Katsotaan nyt, jos saisin jossain vaiheessa tehtyä sen huonepostauksen, mitä oon teille jo aika kauan lupaillut. Mitään erillistä ostospostausta en ajatellut Kuopion ostoksista tehdä, mutta mun oli pakko kuvata teille mun uudet kengät, joihin mä oon ihan täydellisen rakastunut. Sain tulevaa lentopallokautta varten uudet sisäpelikengät, jotka on myös superihanan väriset. Mulla on nyt myös uudet syyskengät, jotka ovat täydelliset maiharien ja nilkkurien välimuodot. Ne ovat aitoa nahkaa, ja sopivat yhteen todella monen asun kanssa. 

Suurin syy mun saamattomuuteen on ollut surkea sää, mikä on muuten ollut loistava tekosyy Netflixin tuijottamiselle. Huomenna pitäisi onneksi kirkastua. Käytiin tänään kuitenkin Marian kanssa ottamassa muutamat asukuvat, sillä niitä ei olekaan täällä blogissa hetkeen näkynyt. :) Mulla ei tänään oikein toiminut mikään, mutta asu sen sijaan oli mun mielestä ihan kivat. Mun oli myös pakko testata mun uusia kenkiä, vaikka ajattelin kyllä ruveta käyttämään niitä vasta myöhemmin syksyllä. Musta skater skirt sen sijaan päätyy mun päälle nykyään tosi usein, ja tykkäänkin kehitellä sen ympärille uusia asuja. :) Kaiken kaikkiaan mä odotan jo innolla syksyä, ja oon mä kerinnyt jo hommailemaan uusia koulutarvikkeitakin. Tekisi vaan mieli hypätä suoraan koulun penkille, kun ei nää säätkään tunnu tästä enää lämpenevän. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! 

22. heinäkuuta 2015

blueberry pie

Moikka! Päätin tehdä tämän kuukauden reseptiksi mustikkapiirakan, sillä marjastuskausi alkaa aivan kohta. Kuumassa ja kosteassa mustikkametsässä oleminen ei ole munkaan mielestä mitään herkkua, mutta kyllä sinne pari kertaa kesässä joutuu väkisin äidin pakottamana lähtemään. Ja onhan se kiva sitten talvella herkutella smoothieilla, ja erilaisilla leivonnaisilla. Tämä piirakka on tosin tehty viime kesän marjoista, sillä meillä päin ne eivät ole vielä kerenneet kypsyä. Mun perheessä mustikkapiirakka on tehty aina juuri tällä ohjeella, ja tässä on melkein mahdotonta epäonnistua. Kokeilkaa siis ihmeessä! :)

022

Aloita piirakan teko ottamalla mustikat sulamaan, jos käytät jäisiä marjoja. Niitä olisi hyvä olla sen verran, että ne peittävät tasaisesti koko piirakkavuuan. Jäisien marjojen joukkoon kannattaa sekoittaa ruokalusikallinen perunajauhoa. Valmista seuraavaksi pohja. Aloita sekoittamalla sähkövatkaimella 150 g voita ja 1 dl sokeria. Lisää joukkoon yksi kananmuna ja sekoita huolellisesti. Sekoita keskenään 3 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Lisää kuivat aineet rasva - sokeri - kananmunaseokseen, ja nypi ne tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokaan, ja levitä mustikat päälle tasaiseksi kerrokseksi.

011

Valmista lopuksi piirakan täyte. Täytteeseen tarvitset 1 purkillisen kermaviiliä, 1 purkillisen rahkaa, yhden kananmunan, 1 dl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria. Sekoita kaikki ainekset sähkövatkaimella yhtenäiseksi seokseksi, ja levitä se tasaisesti mustikoiden päälle. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa 25 minuuttia. 

024

Anna uunista tulleen piirakan jäähtyä, ja jähmettyä jääkapissa, kunnes se on viileä ja pinta tuntuu kiinteältä. Tarjoa sellaisenaan, tai vaniljajäätelön tai - kastikkeen kanssa. :)

19. heinäkuuta 2015

pietarsaari & solarsound

026
030
036
040
053
084
092
102
110

Moikka! Viime postauksesta onkin taas venähtänyt vähän enemmän aikaa, kuin mitä ajattelin, ja musta onkin kiva istahtaa taas vaihteeksi koneen ääreen, ja tulla kertomaan mulle viime viikkoina tapahtuneista jutuista. Mun päivät ovat olleet täynnä tekemistä, vaikka niitä onkin varjostanut mun selkä, joka oli pitkästä aikaa taas superkipeä. Oon kuitenkin nähnyt kavereita, innostunut urheilemaan, pelannut biitsiä, katsonut liikaa Netflixiä ja herkutellut. Käytiin myös perheen kanssa viime viikolla Pietarsaaressa, mikä osottautui tosi kivaksi pikkukaupungiksi, ja se olikin mun mielestä niin kuin Porvoo minikoossa. Suurin osa tämän postauksen kuvista onkin sieltä, mutta laitoin loppuun vielä muutaman kuvan Solarsound - festareilta, joilla olin perjantaina Marian, Saran ja Emman kanssa. :)

Lähdettiin siis viime lauantaina heti aamusta käymään Pietarsaaressa. Metsästettiin heti aluksi suloinen kahvila, josta äiti oli lukenut jostain lehdestä. Kahvittelun jälkeen käytiin pikkusiskon kanssa nappaamassa muutamat kuvat Instagramiin, ja suunnattiin ihanaan puistoon, joka oli täynnä upeita kukkaistutuksia. Puiston ihastelun jälkeen menimme kiertelemään muutamassa vaatekaupoissa, ja ihanissa sisustusliikkeissä. Olisin voinut ostaa vaikka mitä ihanaa sisustustavaraa, mutta tällä kertaa mun oli pakko pitää kukkaron nyörit kiinni. Kun kaupat oli kierretty, käytiin pienessä satamaravintolassa syömässä, ja lähdettiin pehmiskioskin kautta kotiin. :) 

SOLARSOUND 2
SOLARSOUND 1

Olin siis perjantaina Marian, ja parin mun kaverin kanssa mun elämän ekoilla festareilla, Seinäjoella järjestetyillä Solarsoundeilla. Solarit olivat kaksi päiväiset, mutta me olimme ostaneet liput vain perjantaiksi. Lähdettiin Seinäjoelle noin puoli neljältä, ja siellä menimme syömään. Meillä kävi kyllä huippu tuuri, sillä osuimme ravintolaan, missä Mikael Gabriel oli tiiminsä kanssa syömässä. Syömisen jälkeen meidän oli tietysti pakko käydä pyytämässä yhtärit, ja tuo kuva löytyy mulla muuten Instagramistakin. MG oli huippu mukavan ja rennon oloinen ja illalla päästiinkin seuraaman MG:n keikkaa toisesta rivistä. Toinen mun lemppariesiintyjistä festareilla oli Kasmir. Ilta olikin todella mukava, ja venyi myös aika pitkälle, sillä nukahdimme Emmalla vasta neljän jälkeen. :) Oottekos te olleet tänä kesänä festareilla, tai oletteko vielä menossa? 

13. heinäkuuta 2015

My Summer Trough Phone

Moikka! Kiva tulla tekemään tänne blogiin vaihteeksi postausta mun puhelimeen kertyneistä kuvista, sillä sellaista ei olla täällä nähtykään aikoihin. Nämä kuvat ovat kertyneet mun puhelimeen koko kuluneen kesän ajalta, ja osa näistä on tainnut näkyä mun Instagramissakin. Tämän postauksen avulla saatte myös pikaisen kertauksen siitä, mitä kaikkea mun kesään on kuulunut. :) Kaikki kuvat on muuten  muokattu VSCO Camilla, ja siitä on kyllä tullut tämän vuoden aikana yks mun lempparisovelluksista.  No, mutta pidemmittä puheitta, mennään asiaan. Toivottavasti tykkäätte, ja vähän realiaikaisempaa postausta tulee varmasti seuraavaksi, vielä tällä viikolla.

Power Cup

Alkuun vielä muutamat kuvat Power Cupista, joka on mulle viimeistään se kesäloman alkamisen merkki. Vaasan Power Cup oli mulle jo kahdeksas, ja tuntuukin, että jokainen Power Cup kuluu aina entistä nopeammin. Kollaasin eka kuva on pelistä, ja toisessa kuvassa minä ja Neea ollaan kauppareissulla. :D

ripari 2

Heti Power Cupin jälkeen suuntasinkin riparille isoseksi. Isosten tehtäviin kuului myös "sovitusradan" toteuttaminen, jossa mun rooli oli tuomion enkeli. Ja radan aikana mun lookki näytti tuolta. :D Toisessa kuvassa oon viimeisenä päivänä yhden leiriläisen kanssa. :)

ripari 1

Minä, Maria ja Emma ennen mun riparille lähtöä! // Riparilaisten kuvailusession tulosta. :)

Kos 1

Riparin jälkeen lennettiin perheen kanssa Kosille juhannusaattona. Meidän hotelli oli tosi kaunis, siisti, ja siellä oli 13 uima - allasta, joten valinnan varaa todellakin riitti. Toinen kuva on mun Instagramistakin löytyvä jäätelökuva, Kardamenan kylästä. Noista vesimeloonijäätelöistä on tullut joku tumblr - hitti, tai ainakin mä bongaan niitä joka paikasta. Ovathan ne supersöpön näköisiä, halpoja, ja ihan hyviäkin. 

Kos 2

Mun #artsy kuva Oreo - Milkasta, jota on pakko syödä aina ulkomailla // Palmut on vaan ihania!

Kos 4

#nakit :DD Musta tuntuu et kaikki vihaa näitä kuvia, mutta mun oli silti pakko ottaa yks! // Kukatkin ovat etelässä kivempia :)

Kos 3

Viimeisen päivän ihana lounas! :) // Kosin lentokentän Victoria's Secret

1D

Sitten päästäänkin jo One Directionin keikkaan, joka oli valehtelematta yksi mun elämän parhaimmista hetkistä. Myös nämä molemmat kuvat löytyvät mun ig:stä. Oltiin ihan kohtuullisen lähellä lavaa, ja tuo keikka oli todellakin kahdeksan tunnin jonottamisen arvoinen. :)

Fin 2

Lupiineja uimareissulla // Helsingissä oli tietysti pakko testata Magnum Helsinki

Fin 1

Tyttöjen illan herkkuja Marian ja Emman kanssa // Seinäjoen reissulla oli pakko käväistä Arnoldsissa, joka on ehdottomasti mun suosikkikahvila. Donitsit ja Arnoldsin muutkin jutut ovat vaan niin hyviä! :)

10. heinäkuuta 2015

• Kos Part 3. •

Tässä olisi nyt viimeinen osa Kosin reissun kuvia. Toivottavasti ei hirveästi haittaa, että en jaksanut kertoa mitenkään tarkasti noista lomapäivistä, sillä musta tuntuu, että altaalla lekottelusta ei ole hirveästi kerrottavaa. Ympäristö - kuten koko lomakin - oli kuitenkin aivan ihana, joten mä annan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan. :) 

Kos 2015 244
Kos 2015 265
Kos 2015 260
Kos 2015 287
Kos 2015 276

Viettettiin yksi kokonainen päivä kivassa vesipuistossa, joka oli aivan meidän hotellin vieressä. Siellä oli useita suuria liukumäkiä ja koko paikka oli todella uusi. Harmi, että tuo päivä oli vaan aika tuulinen. Oli silti kivaa kokeilla hurjia vesiliukumäkiä, enkä kyllä edes muista, koska oon viimeeksi ollut vastaavissa. Ehkä seitsemän vuotta sitten? :D

616
Kos 2015 137
Mekko, H&M | Balleriinat, H&M | Laukku, Subdued | Aurinkolasit, Gina Tricot
236
Kos 2015 302
Kos 2015 294
478
Paita, MANGO  | Shortsit, ONLY  | Balleriinat, H&M  | Aurinkolasit, H&M 
612

Viimeiset päivät menivät normaalilla kaavalla hotellialueella pyöriessä ja rentoillessa. Kokeiltiin myös vesijumppaa, ja keräiltiin simpukoita rannalla. Koko loma oli kaikenkaikkiaan tosi mukava, ja oli vaihteeksi taas kivaa kokeilla rantalomaakin, vaikka mä taidan kyllä nykyään fanittaa enemmän kaupunkilomia. Lentokentältä lähdettiin Victoria's Secretin kautta kohti Helsinki. 

309
496
331
305
Paita, Zara | Farkut, Cubus | Laukku, Subdued | Balleriinat, | H&M
289